Mäen huipulla huokaan taas
horisontin
sinisyys huumaa minut
auto
takana ajaa minua alas
ehdin
ajatella Timon kuolleen mäessä
jossain
tässä
vuonna
1992
Siksi
ajan yksin
jäin
yksin,
tai
kaksin pienen vauvan kanssa
ikävöimme
isää,
mun
kihlattua,
jota
vauva ei voinut ymmärtää,
ei
hänen poissaoloaan,
vai
tiesikö hän
isänsä
kuolleen?
Hetki
meni
pieni
hetki
kun
sinutkin vietiin minulta pois
elä
lapsen elämää,
mulle
sanottin,
olet
lapsi vielä,
et
äiti,
mua
pilkattiin
Siksi
jätin kaiken
tämän
kylän,
lapseni,
rakkaani,
heidät molemmat,
ja
lähdin pois,
kauas
pois.
Vasta
27 vuoden jälkeen
palaan
ja muistan sinut,
pienoiseni,
ja
rakkaani,
kihlattuni.
Tässä
mäessä horisontti näkyy kauas,
kauas
valtameren rannan yli,
toiseen
maahan,
valtioon,
jonne
ei ole lupa päästä,
entä
sinne mäen varren taivaaseen?
Onko
uusi kaupunki siellä,
kun
1000 miestä on noussut taivaaseen?
Kylä,
kuolleiden
miesten
oma
kaupunki,
tuo
taivainen kaupunki..
miesten
kylä
vain
muutaman naisen,
jotka
rannalle jäivät,
tämän
mäen huipulle,
tai
sen alle?
Väkivoima
nosti heidät yli,
kuolemaan..
Ole
ystäväni,
pieni,
ystävä
olit ennenkin,
mua
nuorempi,
sait
uuden elämän!
8.6.2024
Nanna
Mutto