Elisa

 

Kun pakkanen kiristyy,

patterit lämmittää huonettani,

käperryn peittoni sisään,

päiväpeiton alle,

joka on ruskeaa ja kultaa,

se on vanha,

isosetäni vanha,

kaunis kukallinen.

Sohvani niskatyynyssä nukkuu karhun pää.

Se on tullut luokseni unissaan,

ehkä minun unissa, kun mietin karhua,

joka ylitti tien kaupan takana,

ja pysähtyi tien pientareelle,

käänsi kasvonsa minuun.

Siitä tunnen kasvosi, musta karhu.

Minulla on pentuja, sinä sanot,

missä ovat pennut?

Ne eivät seuranneet sinua unessasi tänne,

he núkkuvat talvipesässä,

sinun sylissäsi.

Ehdi pian jo takaisin,

musta karhuäiti,

perheesi tarvitsee sinua,

sinun lämpöä,

älä sure, karhuni,

Elisa.

Kesällä heräät, ja viet pentusi ulos.

Vaellatte metsän halki, jos toisenkin,

syötte marjoja ja metsän antimia,

pentusi kasvavat isoksi,

vielä sinua suuremmaksi,

jos ovat poikia.

Kun minä näin sinut,

olit pentu vielä itse.

Hyvää yötä, Elisa,

nuku hyvin ja rauhassa talvipesässäsi.

Täällä minä elän huoneessani ihmisen elämää,

olen nainen, minäkin,

ja sain pennun minäkin joskus,

oman pojan, ja toisenkin.

Nuku hyvin Elisa.

8.2.2024

Nanna Mutto