SUSI

 

SUSI

Kuutamo ei ole vielä noussut, oli vain kuun sirppi taivaalla, kun susi kävelee pihan reunaan. Hän jää katsomaan nukkuvaa taloa, taloa jossa on monta asuntoa vieri vieressä, monta ihmistä asuu talossa, mutta kaikki vain yksikseen. Kellään heistä ei ole toista ihmistä turvanaan. Susi lähenee taloa. Suuret lumikinokset ympäröivät taloa, suuret, ihmisen korkuiset kinokset. Sudelle ne ovat mäkiä, joita kiivetä ylös, alas, niiden huipulta hän näkisi suoraan ihmisten koteihin sisään.

Susi tulee lähemmäs taloa, se haistaa tytön nukkuvan huoneessaan, tai aistii hänet, tietää hänet selvästi ja tietää että hän nukkuu. Tyttö nukkuu syvää unta, eikä tiedä sudesta, tai tietää sen olevan vain unta. Mutta se että se tulee hänen ikkunan kohdalle ison lumikasan päälle, tekee unesta toden. Susi tulee haistelemaan häntä, hänen kotiaan.

Susi seisoo lumikasan päällä, käy siihen makuulle, hän juttelee nukkuvan tytön kanssa. Sudella on nälkä. Jos tytön ikkuna olisi avoinna, voisi se viedä vaikka tytön käden. Siitä se saisi ravintoa muutamaksi päiväksi.

Mutta tyttö on suloinen, eikä susi halua satuttaa ihmistä. Se makaa hiljaa paikallaan, lepää hetken, ja päättää lähteä ennen kuin aamu koittaa. Susi tappaisi ihmisen käden käänteessä, ei häneen olisi luottamista, mutta tämän tytön hän päättää nyt säästää. Ei hänellä niin kova nälkä ole, tai oikeasti on. Hän lähtee pihasta, lähtee jolkotellen kevät hankijaista pitkin. Jäljet jäävät hänen jälkeensä, suuret tassun painaumat, suuremmat kuin koiran.

Eikä suden tarvitse edetä pitkälle rivissä olevista asunnoista, tuosta tytön talosta, kun se havaitsee pusikossa metsän reunassa jäniksen, valkoturkkisen voimakkaan eläimen, voimakas, mutta ei niin voimakas kuin mitä susi on. Pienen takaa-ajon jälkeen, olisiko pupu ollut uninen näin keskellä aamuyötä, omassa kolossaan, pienessä kiepissä risujen ja lumen lomassa, kun hänet on niin helppo suden ottaa kiinni. Susi jaksaa ponnistaa helposti, vaikka sen ruumis on väsynyt nälästä, mutta vielä kauan hän eläisi ja juoksisi, vaeltaisi pitkänkin matkan ilman yhtään suupalaa.

Mutta tällä loikkauksella susi hyökkää pupun kimppuun ja se on pupulle kuolemaksi. Susi haukkaa sen kurkusta kiinni, ja pupu menettää hetkessä henkensä. Sen henki loikkaa karkuun ja eteenpäin, se juoksee kauemmas ruumiistaan, valkoisesta jäniksen talviturkista ja noista vahvoista jaloista joilla pomppia ja pitkistä korvista. Sinne ne jää, suden hampaisiin. Niin susi saa ruoka-ateriansa tänä yönä, kun kuu on vielä sirppinä taivaalla, mutta valaisee muuten kirkasta tummaa yötaivasta.

Osa jäniksen hengestä on jäänyt ruumiiseen, jonka susi on nyt raadellut kappaleiksi. Kätevästi susi repii nahan irti jäniksen ruumiista ja pistelee poskiinsa jäniksen jäntevät lihakset. Jänis tietää siirtyvänsä osaksi suden sielua, ensin sen mahalaukkuun ja sitten selkään. Suden kyydissä hän saisi jatkaa matkaansa tänä yönä.

Susi ei syönyt jäniksen karvoja, eihän ihminenkään jäniksen karvoja syö, ja jättää tuonne metsän keskelle sen turkin ja korvat ja jäniksen pään. Osa jänistä on jäänyt sen päähän, ja miettii, miten tästä eteenpäin. Ehkä kettu löytää minut tai sitten metsämies, joka retkellään poimii arvokkaan valkoisen pupun turkin mukaansa, heittää repun päälle, ja vie kotiinsa. Jäniksen pään metsämies antaa koiralleen kaluttavaksi, ja näin osa jäniksestä siirtyy koiran vatsaan ja myöhemmin koiran selkään. Näin jänis saa olla myös koiran mukana, tottua sen haukuntaan ja hyppimiseen. Koiran hyppiminen on kuitenkin erilaista kuin jäniksen hyppiminen, koira kulkee neljällä jalallaan kun jänis melkein hyppii vain kahdella vahvalla takajalalla.

Seuraavana päivänä susi on jo kaukana. Se on erkaantunut laumastaan ja nyt sen piti ottaa omaa laumaansa kiinni. Ne muut sudet hän tunsi läpikotaisin, ne olivat hänen perhe, hänen veljensä ja sisaruksensa ja oma vaimo myös.

Sudella on suden elämä, ja hän on tuttava monen ihmisen kanssa, jotka yöllä nukkuvat rauhallisissa taloissaan, kuka missäkin. Kaupunkiin susi ei mene, mutta maaseudulla kylissä se kyllä käy monessakin pihassa, tai pihan reunalla, metsän reunassa. Voit muistaa aamulla, niin kuin tuo tyttökin, nähneensä yöllä suden aivan ikkunansa takana, kuulostellen, ja haistellen, olisiko täällä paistia hänelle. Ei tyttö yöllä mitään ruokaa sudelle lähde antamaan, koska nukkuu, hyvin sikeästi nukkuukin, mutta aamulla hän muistaa suden uhanneen viedä häneltä käden. Hui olkoon, voinko olla ystävä suden kanssa, jos se uhkaa tappaa mut, tyttö miettii.

Nyt olemme rauhassa, susi tiessään, pupu syötynä ja tyttö omassa pienessä kodissaan, suuren lumikasan suojaamana. Hyvää yötä nyt, ja kauniisiin uniin, suden kuviin, tai minkä vaan metsän eläimen, jotka yöllä metsän laidassa vaeltavat, ja joskus kunnioittavat ihmistä läsnäolollaan ja terveisillään.

2022

NannaMutto